Liikunnasta

Kun ajatukset ovat vuosia pyörineet akselilla ”kuinka paljon kaloreita tässä on – kuinka paljon kaloreita tämä kuluttaa”, on liikuntakin ollut minulle varsin suorituskeskeistä. Nyt en tarkoita, ettenkö olisi nauttinut liikunnasta aikaisemmin. Sen tuomat endorfiinihuurut ovat kyllä ennestään tuttuja, mutta harrastin liikuntaa myös laihtuminen, tai tarkkaan ottaen kalorien polttaminen, mielessäni. Niinpä kun liityin tunnollisesti salille, tein sen, koska niin tekevät kaikki aikaansa seuraavat naiset. Sitten voi aina töissä ”huomata” kertoa miten eilen olin sillä ja sillä tunnilla ja esitellä salikassiaan, koska töiden jälkeen mennään suoraan hikijumppaan. Minua tämä kaikki ahdisti suunnattomasti, mutta menin lauman mukana, koska hey – loppujen lopuksi liikunta on aina hyvästä. Ja olihan se mukava pitää yllä imagoaan salilla käyvästä modernista naisesta. 

Aluksi nostin puntteja, vaikka tämän olin hylännyt tylsänä toiminta jo vuosia sitten. Tylsää oli muuten vieläkin. Seuraavaksi aloin käymään erilaisilla tunneilla, ja ne olivatkin enemmän minun juttuni. Hassua kyllä eniten viihdyin tunnilla, jonka nimi oli yksinkertaisesti Jumppa. Ei mikään Pro fitness, Body pumppi, Army style tai Kick boxing. Nyt yhtään väheksymättä niitä, jotka näillä tunneilla kävivät, minun mielestäni nämä nimet on keksitty, jotta kuulostetaan tuoreilta ja ”coolilta”. Onhan tuota hyvä toistella muille:  ”Aah, kyllä kick boxingissa kilot karisee! En ole varmaan ikinä hikoillut niin paljon”. Englannin kielisiä nimi käytetään kun halutaan luoda nuorekas ja ajantasalla oleva vaikutelma (minäpä tuon tietäisin, olehan kirjoittanut aiheesta tutkielman). En ole yhtään ketään parempi nyt tilittäessäni teille tästä aiheesta, mutta henkilökohtaisesti minua ahdisti tällainen liikunta ja tuollaisille tunneille en uskaltanut mennä.

Tänä syksynä ilmoittauduin kahdelle ryhmäliikuntatunnille: zumbaan ja itämaiseen tanssii. Heeeetkinen, nyt joku sanoo. Eikös se zumba ole juuri kuten muut yllämainitsemani eksoottisilla nimellä ratsastava liikunta muoto. Pues sí (eli on kyllä espanjaksi). Mutta valitsin kummatkin lajituntemuksen perusteella. Olen harrastanut sekä zumbaa, että itämaista tanssia ennenkin ja näistä kahdesta nautin eniten.  Tänään itämaisessa tanssi tuntui kuin olisi ollut koko vartalo hieronnassa. Ah, mikä nautinto.

Nimittäin juuri se: nautinto. Kyllä minustakin on ihanaa talvella hiihtäessä  tietää montako kilometriä on tullut hiihdettyä, mutta enemmän nautin ulkonaolosta ja liikunnasta. Siinä missä ennen kyttäsin kaloreita ja laskin paljonko nyt saan syödä (köh* tai todenmukaisesti poltinko nyt aikaisemmin päivällä syödyn hillomunkin*köh), nykyään harrastan vain ja ainostaan liikuntaa, koska nautin siitä.

Katsokaa vaikka lapsia. Ei koulun liikuntatunneillakaan juoksevat kolmosluokkalaiset mieti, että mikä on kulutus per tunti, vaan he juoksevat, koska se on oikeasti kivaa. He nauttivat siitä, että saavat liikkua! Tuon ilon minäkin olen nyt vähitellen löytämässä uudestaan. En suostu lähtemään lenkille, vain koska pitäisi, vaan lähden sinne, koska oikeasti haluan. Keho kertoo sen minulle. Voisi luulla, että tällainen ikuisuuslaihduttaja sitten helposti jää kotiin kun ei huvita, vaan vielä ei niin ole käynyt.