Onko joskus lupa syödä ”huonosti”?

Monet meistä konkarilaihduttajista ovat kamppailleet yllä olevan kysymyksen kanssa. Kun ruoan saantia rajoitetaan tiukasti, yleensä jossain vaiheessa pakka sekoaa ja tapahtuu niin sanottu sortuminen. Sortuu laihduttaja sitten leivänpalaan tai kuppi menee totaalisesti nurin ja hän imuroi suuhunsa keittiönkaappien koko sisällön, seurauksena on yleensä huono omatunto ja oman heikkoutensa sättimistä. Seuraavana päivänä ruoansyöntiä rajoitetaan entistä enemmän kun yritetään korvata edellisen päivän herkuttelut. Jossain vaiheessa sortuminen tulee uudestaan, mahdollisesti entistä voimakkaampana, ja sama noidankehä jatkuu.

Tämän vuoksi monesti meitä neuvotaan herkuttelemaan ”silloin tällöin.” Tämä ohje voidaan määritellä useilla eri tavoilla. Toiset sanovat, että ”silloin tällöin” tarkoittaa kerran kahdessa viikossa syötävää suklaapatukkaa, toiset viittaavat joka ilta pienee herkkuun kuten keksiin. Minulle ”silloin tällöin” herkuttelu on ollut vaikeaa, koska toimin paremmin totaalikieltäytymisellä kuin sallimalla pieniä ”lipsahduksia”. Tämä johtunee siitä, että vaikka minulla oli muka lupa herkutella, koin siitä silti syyllisyyttä ja lipsahdukset muuttuivat repsahduksiksi, jotka taas kääntyivät uuteen lihomiskierteeseen. Not good. Senpä vuoksi herkuttelu ”silloin tällöin” ei voi kuulua ajatusmaailmaani. Siitä ei henkilökohtaisesti ole seurannut minulle mitään hyvää, vaikka ajatus itsessään on mielestäni hieno ja kannatettava. Joku muu osaa varmasti soveltaa sitä minua paremmin.

Uudessa elämän filosofiassani en siis ajattele herkutelua yleensä ollenkaan. Jos mieli tekee suklaakeksiä, niin syön sen. Jos haluan toisen keksin, syön senkin. Mutta harvemmin sitä kaipaa enää kolmatta. Miksi? En rajoita etukäteen mielessäni keksien syömistä. En ajattele keksiä luvallisena lipsumisena. En halua antaa keksille mitään ylimääräisiä merkityksiä (Aaa! Kamalaa! Kaloreita! Ei tästä tulekaan mitään! Nyt lihoan varmasti!Tai edes: Ihanaa, nyt saan luvalla herkutella!) Keksi saa olla juuri se mikä se on: keksi. Ihana nautinto teen kanssa. Maukas suupala keskellä päivää. Keksi.

Perussääntönä terveelliseen ja epäterveelliseen syömisiin olen kuullut seuraavaa. Kun syö 80 prosenttia ajasta terveellisesti ja taiteen sääntöjen mukaan, niin loput 20 prosenttia voi sitten olla ei niin terveysvaikutteista ruokaa. Sääntö on hyvä ja allekirjoitan sen, mutta vain sillä ehdolla, etten joudu alkaa laskemaan viikkoa prosenttiosuuksina. Olen elämässäni laskenut ruokaani monella eri tavoin: grammoina, annoksina, pisteinä, kaloreina, hiilihydraatteina. Ei kiitos enää! En ala laskemaan sitä vielä prosentteina, koska minulla se ei toimi. Tämä sääntö on mielestäni samanlainen kuin ”silloin tällöin”-herkkuttelusääntö: hyvä renki, huono isäntä. 

Ruokailun ei kannata olla pelkkiä rajoitteita. Silloin unohtuu nautinto. ”Huonosti” on lainausmerkeissä, sillä joskus ruoka, joka on epäterveellistä, voikin olla henkiselle mielentilalle juuri se terveellisin vaihtoehto.

Milloin voi siis syödä ”huonosti”? Silloin kun mieli tekee, silloin kun se tuntuu oikealta ja silloin kun tietää, että sitä tule jälkeenpäin katumaan ja murehtimaan.