Monelta laihduttajalta olen kuullut seuraavaa: viikot syön tiukasti ja niukasti, viikonloppuna höllään sitten. Laihduttajat pitävät ehkä yhden karkkipäivän viikossa (ihan järkevää) tai jopa yhden mättöpäivän, jolloin saa syödä mitä haluaa ja niin paljon kuin haluaa (ei ihan niin järkevää). Tälläinen asetelma johtaa ajatuksiin ruoan syönnin luvallisuudesta/luvattomuudesta. Rajoitukset taas usein johtavat mielessä kasvavaan himoon ruokaa kohtaa. Haluat sitä, mitä et saisi haluta. Niinpä omaan filosofiaani kuuluu, että herkuttelu on aina ok. Tai siis pitäisi olla...Tässä esimerkki eiliseltä:
Ajatus numero 1:
Minä söin eilen pizzaa, join 3 lasillista viiniä ja sain jälkkäriksi Ben&Jerryä. Miten dekadenttia! Miten ihanaa! Mikä nautinto jakaa tämä toisen ihmisen kanssa, seurasta nauttien!
Ajatus numero 2:
Miten paljon kaloreita! Tulikohan tässä taas takapakkia oikein kunnolla?! Voi itku, miten tässä aina käy näin!
Tällä hetkellä taistelu ensimmäisen ja toisen ajatuksen välillä on tasapeli. Joten enpä voi rehvastella, että oma filosofiani olisi juurtunut minuun jo selkärankaa myöten. Mutta edistystä tässä on tapahtunut, sillä ennen Ajatus numero 1 ei olisi koskaan mieleeni tullutkaan. Tulevaisuudessa pyrin taas siihen, että Ajatus numero 2 kuolee sukupuuttoon.
Syöminen on paljon muutakin kuin ravinnon saantia ja terveyden ylläpitoa: se tuottaa mielihyvää sekä siihen liittyy usein hyvä seura ja nautiskelu. Tasapainoiseen syömiseen tarvitaan mielestäni kaikkia näitä osasia. Kun on 10 vuotta ajatellut ruokaan liittyviä asioita vinoutuneesta näkökulmasta, omien ajatustapojen muuttaminen vie varmasti enemmän kuin muutaman kuukauden. Senpä vuoksi, vaikka teen itseni kanssa töitä, olen myös itselleni armollinen. Hiljaa hyvää tulee. Ja takapakkiakia toisinaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti